perjantai 22. huhtikuuta 2011

Lankkulattia

Pääsin uurastuksen makuun ja homma lähtee käyntiin lankkulattian luomisesta.

Alussa oli puinen pöytätabletti. Sitten tulin minä ja purin sen, sain mahtavat "lankut" lattiaa varten. Ja mikä parasta, sattumoisin näiden väri + koko sopii täydellisesti talon keittiöön!

Ideana oli tehdä näistä puulastuista maton kaltainen systeemi, joka vain sijoitetaan lopulta nukketaloon. Helpointahan se on, kun on valmiiksi maalattu ja duunattu ja enää puuttuisi vain liimaus! Varasin vierelle paljon maalarinteippiä ja jokainen lankku teipattiin tiukasti toisiinsa kiinni yksitellen:

Taustalla leikkuulauta toimi reunojen tasaajana, ettei vahingossakaan menisi kauhean vinoon. Asia eteni aina niin pitkälle, että "lattiamatto" oli huoneen lattian kokoinen ja lopputulos näytti lopulta tältä, edestä ja takaa:
Ensimmäinen kuva oli melko epätarkka, mutta siinä näkyi se idea mitä hain. Kun lattia on siis tässä kuosissa, se laitetaan paikoilleen ja voila! Huoneessa on kaunis lankkulattia. Epätasaisuudet kyllä häipyvät kun lattian liimaa kiinni ja laittaa tarpeeksi painoja, jotta jokainen lankku ottaa kiinni ja jämähtää. Sovittelin innoissani tätä ja totesin sen todella hyväksi, samalla systeemillä tein myös ullakolle lattian jonka laveerasin vanhan vihertäväksi.

Mikään ei suju ongelmitta. Valmiit ovet ja kynnykset toivat pienen pulman:

Kuvassa oven karmin vieressä on hirvittävä rako! Kokeilin kaavailemaani lattialistaa sen peitoksi ja ei tietenkään tullut yllätyksenä, että se on piirun verran liian kapea. Kunhan saan liimattua komeuden kokonaan, leikkaan sopivan kapeaksi lankun ja lisään koloihin. Tulossa siis päivitys lopputuloksesta :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti