maanantai 25. huhtikuuta 2011

Hajuvesipullot

Näin pääsiäispyhinä oli ihanaa aikaa tehdä kaikkea - vielä on jäljellä päivä jos toinenkin! Innostuin tekemään pienimuotoista inventaariota kotoota löytyvistä pienistä pikkusälästä ja niitä kerättyäni tarpeeksi innostuin tekemään parfyymipulloja ja muuta pientä tavaraa taloon. Etsin vanhat korurasiani, katsoin mitä käytän mitä en ja annoin saksien ynnä muiden pihtien laulaa. Lopulta oli hirvittävät määrät kaikennnäköistä ja tässä kuvassa näkyy ensimmäinen askeleeni:
Kierrätyskeskuksista on näppärää kerätä kaikkea mahdollista korvakorua ja helmikorua mistä saa rikkomalla mitä hienompia juttuja. Harmikseni en löytänyt jo todennäköisesti kuivunutta pikaliimaa jonka etsimisen suhteen luovuin, käytin erikeepperiä ja hammastikkuja (sekä pinsetit). Voin sanoa, että pieni krapulan tyylinen olotila ei edistänyt askartelua. Seurauksena sain aikaiseksi tälläisiä pieniä pulloja:

Liimaukset vielä näkyvät näissä, mutta kunhan ne kuivaa niin niitä tuskin edes huomaa. Kirkkaassa pullossa on hieno kukkakuvio molemmin puolin. Salaisuus on kaupoissa myytävissä kynsitarroissa mitä satuin löytämään meikkipussini pohjalta :)

Kaikkea se teettää! Liimaamalla helmiä yhteen saa aikaiseksi kaikkea ihanaa, enemmän ja vähemmän pullojen  näköistä mutta nämä ovatkin minua varten. Lopuksi tein mustan, uurnan tapaisen vaasin missä on kansi:
Kultainen reunus on itseasiassa kuulakärkikynästä varastettu renkula. Loppu on historiaa, eli kaksi helmeä liimattu yhteen. Iso alaosa oli täysin pisaran muotoinen jonka "pohjaa" jouduin mattoveitsellä hieman muokkaamaan. Aika hienoja, vai mitä? Ja pienellä vaivalla. Näitä on ihana tehdä. :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti